Vuosi 1947 Luhalahden Seudun Metsästajien perustamisvuosi oli sodan jälkeistä aikaa. Moni asia oli todella toisin kuin tänään. Monilla aloilla kehityksen pyörä on pyörinyt vakaasti ja varmasti eteenpäin. toisilla taas selvästi vinhempaa vauhtia ja nopeassa rytmissä rakentanut muutosta. Metsästys ja siihen liittyvät asiat ovat tässä myllerryksessä osin muuttuneet, mutta paljon on sentään vanhaa perinnettä, vanhoja hyviä asioita ja tapoja säilytetty entisellä, arvostetulla ja mielekkäällä tasolla.

Olen tähän alkuun kerännyt joitakin v. 1947 yleisiä asioita, päästäksemme tuon vuoden tapahtumien kautta Luhalahden Seudun Metsästäjien perustamistunnelmaan.

Sotakorvauksien maksaminen oli alkanut. Venäjälle oli maksettu jo 127 miljoonaa dollaria eli vähän vaille puolet koko korvausmäärästä. Kaatuneittein omaisten huollon perustamiskokous pidettiin Ikaalisten Seurahuoneella. Ensimmäinen erä teetä Ceylonilta saapui Suomeen ja silakat vapautettiin hintasäännöstelystä. Ikaalisten kunnan talousarvio päättyi 20.477.761 markkaan. Kyrösjärven ympärihiihdon voitti Ponsi I Vähä-Röyhiöstä, toinen oli Jymy Isosta-Röyhiöstä ja kolmas Nouseva Voima Riitialasta. Ikaalisiin perustettiin hevoshoitoyhdistys, jolle nimeksi hyväksyttiin Hevosystävän Seura. Mm. LSM:n perustajajäsen Jussi Seppä oli alusta asti mukana tässä toiminnassa. Tänäiin ollaan samaa seuraa elvyttämässä uudelleen.

Meidän tämän päivän teemaan liittyen oli toukokuun 2. pvnä 1947 Pohjoissatakunta lehdessä seuraava kirjoitus:
”Kettu tapettu kirveellä; Tammikuun viimeisenä päivänä tapahtui harvinainen kettu tappo, lehti jatkaa. Isä ja poika olivat metsätöissä, niin kulki heidän ohitseen rauhallisesti kävellen komea uroskettu. Poika innostui ajamaan kettua takaa, vaikka isä vähän kielteli. Hetken päästä poika huusi isälleen, että se tulee takaisin. Isä varustautui kirveellä kiven taakse ja kun kettu tuli, sai isä lyötyä kettua ensin selkään ja sitten päähän kuolettavasti. Näin komea kettu selässä astui isä ja poika reippaina ja iloisina kotiinsa.” Sattuuhan sitä, että metsämiehen kirveellä saa hyvänkin palkan, kun osaa sitä käyttää, päättää toimittaja kirjoituksen.

Oravia ammuttiin ja nahkoja leimattiin Ikaalisten nimismiespi.irissä 7.468 kpl. Todettakoon, että näinä aiko.ina yhdestä oravannahasta sai lähes miehen päiväpalkan. Samoihin aikoihin kettujutun kanssa samassa lehdessä riistanhoitoyhdistys haki kahta ”riistanvalvojaa”, joiden tehtävänä oli irtokoirien hävittäminen. Hyvää asetta ja ampumataitoa edellytettiin.
Tällaisissa tunnelmissa elettiin, kun suunniteltiin LSM:n perustamista.

Perustamiskokous pidettiin Sipsiön Sepällä syyskuun 18. päivänä 1947 klo 20.00. Kokouksessa olivat läsnä: Arvo Tunturi, myöhemmin Laukkala, Paavo Niinimäki, Arvo Järventausta, Hannu Papunen, Paavo Virtanen, Tauno Poikonen, Erkki Seppä, Antti Haima ja Antti Lahdentausta. Puhetta johti Armas Puron suu ja pöytäkirjan kirjoitti Jussi Seppä. Seuran ensimmäiseksi puheenjohtajaksi valittiin Jussi Seppä ja sihteeriksi Tauno Poikonen. Unto Ylinen, Jussi Seppäja Tauno Poikonen vuorottelivat puheenjohtajina ja sihteereinä aina 70-luvulle asti, yli 25 vuotta. Vuodesta 1975 alkaen on puheenjohtajana ollut Alpo Alanen ja sihteerinä 1974 alkaen Heikki Virtanen. Hekin molemmat siis yli 20 vuotta. Yhdistyksen rahastonhoitajana yli 25 vuotta on toiminut Väinö Hietikko. Jäseniä seurassa oli alussa kolmisenkymmentä, nykyisen jäsenmäärän ollessa noin sata.

Silloisessa perustamiskokouksessa hyväksyttiin myös yhdistyksen säännöt. Lainaan tätä ensimmäistä pykälää. ” Tarkoituksena on yhdistyksen mailla harjoittaa metsästystä ja ylläpitää järkiperäistä riistanhoitoa. Tässä tarkoituksessa on yhdistyksen ennen kaikkea vartioitava aluetta salametsästykseltä, vähennettävä mahdollisuuksien mukaan vahinkoeläimiä, karkoitettava riistamailla kiertelevät koirat ja kissat, kaadettava hyötyriistaa ainoastaan, mikäli kanta sen sallii, jäljestettävä kovina talvina riistalle ruokintaa sekä tarpeen vaatiessa huolehdittava sen lisäämisestä.

Muuten hyväksyttiin seuralle Suomen Metsästäjäliiton mallisäännöt, jotka ovat vuosien mittaan muovautuneet nykyiseen muotoonsa ja ovat edelleenkin uusittuina voimassa.

1948 Seura liittyi Suomen Metsästäjäliittoon. Nykyisin LSM:t kuuluu Ikaalisten Jämijärven riistanhoitoyhdistykseen, Satakunnan piiriin ja Suomen Metsästäjäliittoon.

Maanomistajat ja maansa Metsästäjille vuokranneet ovat muodostaneet tärkeän ydinryhmän koko toimintaa ajatellen. Yhteistyö on vuosien mittaan ollut rakentavaa ja molempien osapuolten edut huomioonottavaa. Yhteistyön onnistumisessa on varmasti auttanut se, että metsästäjissä on aina ollut myös maanomistajia. On tiedostettu edut ja haitat On tiedetty miten pitää toimia. Luottamusta osoittaa myös se, että LSM:llä on laaja n. 8000 ha alue erilaisissa metsästys ja riistanhoito käytössä. Eikä alue ole myöhemminkään vuokrausten poisjäämisen vuoksi pienentynyt.
Saamieni tietojen perusteella, rohkenen todeta, että aivan näitä ”hulluja hirvivuosia” lukuunottamatta, kun oli yli 50 lupaa vuodessa, metsien ja peltojen hirvituhotkin ovat olosuhteet huomioon ottaen jääneet vähäisiksi tämän 50 vuoden aikana. Maanomistajia Metsästäjät ovat muistaneet ko. maanomistajan maalle kaadetun hirven kaatopaistilla ja järjestäneet hirvipeijaisia, joihin on maanomistajat perheineen kutsuttu. Tarjoiluna, kuinkas muuten, on ollut hirvi soppaa niinkuin tänäänkin ja Ikaalilaista perinnejuomaa.

Huutokaupalla on myös useina vuosina myyty hirvenlihaa. Parhaina kaatovuosina jaettiin myös hirvijauhelihaa maanomistajille.

Vahinkoeläinten ja tuhoeläinten vähentäminen oli varsinkin alkuaikoina ja miksei vieläkin toiminnan ja riistanhoidon oleellinen osa. Riistakannan uhkana olivat haukat ja ketut varsinaisina riistan hävittäjinä sekä varikset ja harakat munarosvoina. Irtokoirat olivat myös riesana. Kaikki nämä edelleen aiheuttavat vahinkoa riistakannassa, vallankin, kun hlaukalt on rauhoitettu. Lisäksi ovat tulleet vaivaksi asti supikoirat, villiminkit ja harmaalokkiparvet.
Vuosikausia haukkoja pyydettiin häkeillä. Seuralla oli useita haukkahäkkejä, samoin varishäkkejä. Myös myrkyttämälläja tietysti ampumalla hävitettiin variksia. Ketut haukat, variksen, harakan ja närhen munat ja varpaat laskettiin mukaan kilpailuun, jonka avulla ylläpidettiin vuosittain riitävää tuhoeläinten hävittämistä. Munien ja varpaiden laskijat olivat erikseen määrätty tehtäväänsä.

Koirakuria ylläpidettiin välillä kovillakin otteilla.

Eläintenruokinta on ollut monipuolista. On kaadettu haapoja jäniksille, on jätetty viljaa seipäille ja kauraa kaatamatta pystyyn. On kasvatettu riistapeltoja, tehty heinäkatoksia ja laitettu teerille ruokintapaikkoja. Mm. -87 meni 500 kg viljaa ed. m. paikoilta. Sorsille on laitettu IUokinlaitureita. Vuolukivia ja suolaa on viety hirville. Fasaaneja yritettiin istuttaa ja kasvattaa luontoon useina vuosina, mutta isoa kantaa ei saatu aikaan. Kaiketi ketut ja haukat pistelivät fasaanit poskeensa.

Varoja on hankittu järjestämällä erilaisia tilaisuuksia kylällä:
Pilkkikilpailut Kyrön rannassa, Iltamat Luhalinnassa, Pikkujoulujuhlat, Kesäjuhlat urheilukilpailuineen, Metsästäjien tanssit Jymyn lavalla ovat olleet odotettuja tapahtumia paikkakunnalla. Arpajaisia oli useasti mukana ohjelmassa, arpajaispalkinnotkin olivat omasta takaa, kuten esim. 1948 vuoden alpajaisissa oli palkintona ketun nahka, jonka metsästäjä oli lajoittanut. Itsetehty kakku oli myös palkintona. Kerrotaan, että Luhalinnan illamista arpajaispalkinnot sattuivat samaan rekeen, hevosilla kun kuljettiin. Kun juhlijat tulivat kotiin oli vaatteissa ketunkarvoja ja kakku löytyi reen pohjilta heinien alta, hiukan eri mallisena.

Mitä mm. näin hankituilla varoilla on sitten tehty ja saatu aikaan? Oma kämppä ostettiin Oy Kyrö Ab:ltä 1971 ja saatiin vuokrattua tontti Markku Isoiidulta. Sitä vuokraussopimusta on sittemmin jatkettu. Talkoilla tehty lahtivaja valmistui -81 ja sähköä saatiin agrekaatilla -83. Majaa on kunnostettu ja uuni on uusittu. Oman viirin seuralle suunnitteli Pentti Papunen v. 1 977. Savikiekko ampumarata kunnostettiin ja hankittiin kiekkoheitin. Ampumarata käynnistikin jokavuotisen savikiekkoammunnan haulikolla. Myös Juhtimäkeläisten kanssa on haastekilpailut ollut joka vuosi. Sitä ennen kilpailtiin pienoiskiväärein ja kiväärein.

Viime ajat hirviporukka on harjoitellut ennen metsästyskauden alkamista, liikkuvaan maaliin ampumista. Eikä se ole pelkästään harjoitteluksi jäänyt. Kyllä se paremmuusjärjestyskin on aina katsottu. Ovathan hyvä ampumataito ja aseen oikea käsittely metsästyksen aja o.

Innokkaita ja hyviä ampujia LSM:llä on aina ollut. Välillä vanhat konkarit näyttävät nuoremmille mallia, välillä päinvastoin. Tässä, niin kuin metsästyksessäkin pätee se vanha viisaus: Minkä nuorena oppii, sen vanhana taitaa.
Hirvenmetsästys on ollut Metsästäjien keskuudessa suosituinta. Hirvikanta on ajoittain liian suureksi paisuneena myös siihen patistanut. 40-luvulla ei hirviä juuri ollut. Aseistakin oli pulaa. Ensimmäisenä toimintavuonna oli vain yhden hirven kaatolupa. Ampujiksi määrättiin kolme miestä. Jussi Seppä, Väinö Hietikko ja Arvo Järventausta. Ainoat, joilla oli kiväärit. Hirveä ei saatu kaadettua.

50-60 luvulla vuosittain ammuttiin vain muutama hirvi. 70-luvulla hirvikanta kasvoi ja vähennyksiä suoritettiin 10-20 hirven verran, kunnes 80-luvulla hirvikanta kasvoi ennätysvauhtiaja valtioltakin alkoi herua lupia enemmän. LSM:lläkin oli yli 50 lupaa parhaana vuonna ja kaikki saatiin myös kaadettua. Viimeisen kymmenen vuoden aikana hirvilupia on myönnetty hirvikanta-arvioiden perusteella 10-20 kpl. Periaatteena hirvenmetsästyksessä on ollut säilyttää hirvikanta 3.5 yksikköä! tuhatta Ra kohti. Nyt arvo on 2.5 yksikköä! tuhatta ha kohti.

Keitä ovat olleet kaikkien aikojen suurimpien hirvien kaatajat? Heitä on kaksi. Uudentalon Olli ja Järvensivun Tauno ovat molemmat ampuneet 16 piikkiset urokset, joiden paino on ollut siinä 275 kg.

Rannan maa ja vesistöjen rantamaat ovat olleet hyviä kanalintualueita. Linnustus ja sorsastus ovatkin hirvenmetsästyksen jälkeen saanut metsästäjiä eniten liikkeelle luontoon ja metsään nauttimaan syys aamun hiljaisuudesta ja hämärästä ja teerien pulputtamisesta. Mikä jottei, jonain vuonna on teerien ja pyiden lisäksi saanut yrittää myös ukkometsoa, homenokkaa, miksi sitä kukin haluaa sitten kutsuakin, Sellaisia harvinaisuuksia metsästysalueellamme on tänäänkin jonkinlainen kanta, MäärälIisien, alueellisien ja ajallisien rajoituksien avulla on säädelty lintukantoja. Välillä on teel1 ja metso ollut kokonaan rauhoitettu. Pyytä on sentään aina saanut metsästää. Tärkeintähän ei ole saalis, vaan lähtö metsälle. Siellä liikkuminen, eläinten tarkkailu, metsän äänet, koira, nuotio ja eväät tietenkin. Termospullo, hirvivoileipä, savustettu muikku alkavat polttaa repussa jo aamusta, Tai viiriäisen munat, niinkuin eräällä oli repussa eväänä. Avasi reppunsa väärässä paikassa ja antoi maistiaiset – ei ollut kauan munia jäljellä. Tosi herkkua olivat.

Olen kerännyt näitä tietoja vanhoista asiakirjoista ja vuoden 1947 Pohjoissatakunta¬ lehden lehtileikkeistä ja haastatellut Väinö Hietikkoa, jolle haluan tässä yhteydessä esittää parhaat kiitokseni. Kiitos Väinö!

Lopuksi metsästysaiheinen juttu isännästä, joka laitteli metsästys varusteita valmiiksi aamua varten, josta syystä emäntä kysyi, että mitä sinä meinaat, eihän nyt ole metsästysaikakaan. Johon isäntä vastasi: pankista tuli kirje, jossa on merkitty, että eräpäivä on huomenna, On sinne mentävä.

Kiitos!